Deviant

– LAIR

Videoiden tekeminen, Videoeditointi

LAIR on luova sisältöstudio, joka pitää tarinan etusijalla. He suunnittelevat sisältöä kaikenlaisille näytöille ja luovat niin perinteisiä kuin kokeileviakin sovelluksia. Steven Weinzierl on multimediaohjaaja, jonka aiempiin asiakkaisiin kuuluvat HBO ja Showtime. Deviantissa LAIR käyttää harvinaista yhdistelmää – uraauurtavaa teknologiaa ja klassista tanssin taidemuotoa – yhteistyössä BalletMetin taiteellisen johtajan Edwaard Liangin kanssa. Tarinan kautta he tutkivat, miten tanssilla voi ilmaista toivoa sekä taiteilijan moninaisia tunteita.

Elokuvassa mies elvyttää hengettömän naisen ja pari aloittaa taidokkaan ja ilmaisuvoimaisen yhteisen tanssin. Vaikka aluksi vaikuttaa siltä, että mies ohjailee naisen liikkeitä, on myöhemmin selvää, että dynamiikka on muuttunut. Voimakas nainen jää lopulta viimeiseksi tanssijaksi. Monitulkintainen lopetus jättää ilmaan kysymyksiä miesten ja naisten välisestä dynamiikasta, luomisprosessista sekä syntymän ja kuoleman kiertokulusta.

Dekoodattu

Katso, miten kahden tanssijan välinen dramaattinen tarina muuttuu suorasta toiminnasta lumoavaksi valon, äänen ja värin leikiksi. Väriavainnusseinän, rautalankamallien ja jälkituotannon tietokonegrafiikkaelementtien myötä Steven Weinzierlin visio heräsi henkiin.

Tehty laitteella

Conceptd Creativity Decoded Deviant AGW Source

ConceptD 3

Graafinen suunnittelu on helppoa ja nopeaa uudella kannettavalla ConceptD 3 Creator -tietokoneella. Nauti vaikuttavasta suorituskyvystä ja luotettavuudesta – enää vain mielikuvituksesi on rajana.

Lisätietoja
Conceptd Creativity Decoded Deviant AGW Source

ConceptD 5

On aika ottaa suunnitelmat mukaan matkaan uudella kannettavalla ConceptD 5 -tietokoneella. Erityisesti luovaa työtä varten kehitetyt NVIDIA GeForce / Quadro RTX™ Studio -kannettavat auttavat suunnittelijoita työskentelemään nopeammin.

Lisätietoja
Conceptd Creativity Decoded Deviant AGW Source

ConceptD 500

Tyylikkäässä ja luotettavassa ConceptD 500 -tietokoneessa on uusin Intel® Core™ i9 -prosessori ja NVIDIA® Quadro RTX™ 4000 -näytönohjain, joten se soveltuu erinomaisesti vaativaankin luovaan työhön.

Lisätietoja
Conceptd Creativity Decoded Deadly Beauty AGW Source

ConceptD CP7

Markkinoiden ensimmäinen tietokonegrafiikan tekijöille räätälöity 4K-näyttö tarjoaa huipputarkan värintoiston, laajan väriavaruuden ja suuren virkistystaajuuden.

LAIR-studion suurimpia haasteita Deviant-projektissa olivat 8K-kuvaaminen sekä nopeatempoinen suora tuotantoympäristö. 8K-kuvan dynaaminen editointi reaaliajassa osoittautui arvokkaaksi ominaisuudeksi. Työnkulku oli sujuvaa, vaikka useimmat laitteet eivät kykenisi käsittelemään niin tarkkaa kuvamateriaalia jouhevasti.

Helpon reaaliaikaisen muokkauksen lisäksi tehokas tekniikka mahdollistaa taustojen poistamisen, kohtausten sommittelun ja erikoistehosteiden käytön. Tämä oli erittäin tärkeää, koska lyhytelokuva ei perustu vain liikkeen täydelliseen ikuistamiseen, vaan myös sen kauniiseen ja saumattomaan heijastamiseen mukaansatempaavaan maailmaan. Nykyaikaisilla luovilla aloilla työnkulku on kaikki kaikessa. Aikataulut tiivistyvät tiivistymistään, joten luovien alojen ammattilaiset tarvitsevat tekniikkaa, joka pystyy vastaamaan haasteeseen.

Software Used

  • Conceptd Creativity Decoded Deviant AGW Source
  • Conceptd Creativity Decoded Deviant AGW Source
  • Conceptd Creativity Decoded Deviant AGW Source
  • Conceptd Creativity Decoded Day Off AGW Source
  • Conceptd Creativity Decoded Deviant AGW Source
  • Conceptd Creativity Decoded Deviant AGW Source